Miksi Siru eduskuntaan?
Kannatan Sirua, koska hänellä on ihanteita ja näköaloja paremmasta ja inhimillisemmästä tulevaisuudesta. Ne eivät perustu utopioihin vaan vankkaan ympäristöalan koulutukseen ja tietämykseen. Tiede ja tekniikka voivat tuhota maapallon ja ihmiskunnan, mutta oikein käytettyinä ne voivat myös johtaa ennenäkemöttämään hyvinvointiin ja oikeudenmukaisuuteen koko maapallolla. Tarvitaan nuoria, jotka ilman oman edun tavoittelua uskovat tällaiseen tulevaisuuteen ja toimivan sen toteutumisen puolesta. Sellainen on Siru.
Siru on myös monilahjakkuus: hänellä on hyvä teoreettinen koulutus niin ympäristöalalta kuin multimedia-alalta. Lisäksi hän harrastaa taiteita monipuolisesti: tanssii, maalaa, kirjoittaa runoja. Sirulla on perspektiiviä ja herkkyyttä tajuta asiat laajemmin ja syvemmin. Nykypolitiikkaamme on ahneuden ja piittaamattomuuden leimaamaa. Jotta tulevaisuus oli pelastettavissa, tarvitsemme avarakatseisia, rohkeita, herkästi, mutta tarkasti tulevaisuuteen katsovia nuoria. Juuri sellainen on Siru.
Pirkko Tarvainen, 65 v.
Sirpa Kauppisen tukiryhmän jäsen
Sirpa "Siru" Kauppinen
Olen 38-vuotias Vantaan kaupunginvaltuutettu, ja koulutukseltani Ympäristötekniikan Master of Science ja kuvataiteilija.
Työkokemus
Työkseni olen tehnyt mm. ympäristöasennetutkimusta, ja oppimateriaalia ympäristöjohtamiseen sekä multimedian puolella visuaaliseen suunnitteluun ja käsikirjoitukseen.
Olen työskennellyt Teknillisessä korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto) EMU-yksikössä Kestävä toimitusketju-konfenrenssin parissa, toimittanut yrityksille ympäristö- ja yhteiskuntavastuun uutisia sekä työskennellyt EU-projektissa, jossa mm. tuotetaan tietoa siitä, miten luoda kestävään kilpailuun perustuvia yrityksiä (DQE eli Towards sustainable region - Design, Quality and Environmental management). Tällä hetkellä opetan mm. Aalto-yliopistossa. Minulle on merkityksellistä työn eettisyys.
Poliittinen kokemus
Olen ollut Vihreiden toiminnassa mukana 19 vuotta. Olen Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Olen myös Vantaan Energia Oy:n hallituksen jäsen.
Aikasemmin olen ollut Vantaalla vara- tai varsinaisena valtuutettuna ja toiminut monipuolisesti eri luottamustoimissa, kuten tarkastuslautakunnassa, kaupunginhallituksen varajäsenenä, vapaa-ajan lautakunnan varapuheenjohtajana ja tarkastuslautakunnan jäsenenä YTV:ssä.
Olen ollut Vihreiden valtuuskunnassa ja ympäristöryhmässä (mm. tuoden vihreitä ajatuksia maankäyttö- ja rakennuslakiin) sekä Oras Tynkkysen vetämässä ilmastostrategiatyöryhmässä. Vaikutan nykyisin mm. Vihreän puolueen hallituksessa ja kansalaisjärjestöjen ydinvoiman vastaisessa työssä.
Iloisin olen kuitenkin konkreettisesta: Perustamani Otaniemen kierrätyskeskus antaa monelle opiskelijalle sängyn ja muita perustavaroita ilmaiseksi kierrättäen tiuhaan muuttavan opiskelijaporukan mööpeleitä. Perustin Maija Ojasen kanssa Vihreät teekkarit (Aaltovihreät ry).
Muuta
Maalaan pilke silmäkulmassa maastonakkeja, itseensätyytyväisiä lyhytjalkaisia otuksia, sekä teen digitaalisia ja perinteisiä teoksia.
Kansantanssiteatteri Petkele taas on intohimoni. Tanssin myös lähes kaikkea pareittaintanssittavaa aina zoukista lähtien.

Viime kunnallisvaaleissa sain vihreistä Vantaalla ylivoimaisesti eniten ääniä, ja mikä valaa uskoa tähän eduskuntavaalikampanjaan. Lämmin kiitos minua äänestäneille!




